Etusivu > Ajankohtaista
Vuoden 2009 liikkumisympäristöteko Nuorelle Suomelle
15.01.2010Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää -ohjelma (KKI) palkitsi Nuoren Suomen vuoden 2009 liikkumisolosuhteita edistävänä liikkumisympäristötekona. Tunnustus tuli järjestön vahvasta panostamisesta lähiliikuntapaikkojen kartoittamiseen ja kehittämiseen. Tunnustuksen luovutti Nuorelle Suomelle kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin ja peruspalveluministeri Paula Risikko KKI-ohjelman vuosipäivänä 14.1.2010 Helsingissä.
Palkitsemiskriteereinä: pitkäjänteinen työ ja vahva verkostoituminen
Nuori Suomi ry on tehnyt vuosien ajan pitkäjänteistä työtä lasten ja nuoren liikuntaolosuhteiden kehittämiseksi. Järjestö on julkaissut valtakunnalliset selvitykset ala- ja yläkoulujen sekä päiväkotien liikuntaolosuhteista. Nuori Suomi on ollut mukana lisäksi monissa kehittämishankkeissa luomassa lapsille ja nuorille liikuntaa lisääviä olosuhderatkaisuja koulujen ja päiväkotien sisätiloihin. Järjestö on ollut myös mukana kotipihojen liikuntaolosuhteiden kehittämisessä.
Nuori Suomi tekee liikuntaolosuhdetyössään vahvaa poikkihallinnollista yhteistyötä opetusministeriön, läänien liikuntatoimien, lukuisten kuntien sekä monien paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Järjestö tuottaa lasten ja nuorten lähiliikuntaympäristöjen kehittämistä tukevaa tieto- ja tukimateriaalia, kuten oppaita lähiliikuntapaikkojen ja -tilojen suunnitteluun.
Lisätietoa lähiliikuntapaikkarakentamisesta löydät täältä www.lähiliikuntapaikat.fi
Yksi merkittävä lasten ja nuorten päivittäistä liikkumista lisäävä liikuntaolosuhde on monikäyttöinen ja vapaassa käytössä oleva lähiliikuntapaikka. Erityisen hyviä lähiliikuntapaikkojen sijoituskohteita ovat koulupihat sekä erilaiset asuinalueiden lähipuistot ja liikunta-alueet, jotka ovat helposti ja turvallisesti saavutettavia.
Kuvassa: Nuoren Suomen kehitysjohtaja Reijo Ruokonen (vas.), pääsihteeri Teemu Japisson (2. vas) ja kehityspäällikkö Jan Norra (3. vas) vastaanottamassa KKI-ohjelman palkintoa. Palkinnon luovuttaa kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (2. oik) ja valtiosihteeri Ilkka Oksala.
Kuva: KKI-ohjelma.



